Hän on täällä!

Hän on täällä!

En olisi ikinä uskonut, että illalla pääsen synnyttämään kun viimeviikon keskiviikkoaamuna lähdin liikenteeseen. Olin valmistautunut siihen, että tämäkin ihana poika syntyisi vasta pitkälti lasketun ajan jälkeen, ehkä jopa käynnistettynä, kuten isoveljensä. Siksi olinkin sopinut viikon mahdollisimman täyteen menoja, jotten vain istuisi kotona odottelemassa synnyttämään pääsyä.

Edellisessä raskaudessa yliaikaiset viikot olivat todella raskaita ja hermoja raastavia. Käynnistys sinänsä ei ollut mielestäni mitenkään hirveä, tosin ilman vertailupohjaa oli vaikea arvioida, miltä itsestään käyntiin lähtenyt synnytys olisi tuntunut. Sitä toivoin kuitenkin nyt kaikista eniten: että tämä lähtisi tällä kertaa itsestään käyntiin.

Olin aivan puhki kun tulin keskiviikkona kotiin. Olin heti aamusta lähtenyt kipaisemaan avoneuvolassa tsekkaamassa vauvan sykkeet mielenrauhani takaamiseksi, samalla kurkkasin Ison Omenan kauppoja läpi ja etsiskelin Axelille välikausivaatetta ja lopuksi vielä kiersin läheisen lastenkirpparin läpi. Heti kotiin tultuani vaihdoin lenkkivaatteet päälle, hain Axelin hoidosta ja lähdimme tunnin lenkille merenrantaan.

Kotona keitin kahvit ja istahdin sohvalle. "Auts" olipa kipeä supistus. Ja hetken päästä toinen. Ja kolmas. Tunnin päästä aloin katsella kellosta, että näitähän tulee tasaisesti alle kymmenen minuutin välein. Ajattelin seurailevani niitä nyt seuraavat pari tuntia ja sitten pirauttelen anopille, että saa valmistautua tulemaan meille esikoista hoitamaan.

Soittelin vielä isäni kanssa, mutta kesken puhelun jouduin toteamaan, että "nyt en kyllä pysty enää jutustella kun sattuu niin älyttömästi". Soittelinkin sitten Jorviin ja Anopille ja pian lähdimme sairaalaan. Tuntui ihan hullulta, että oikeasti pääsin pian synnyttämään!

Synnytys eteni madellen illan aikana ja vasta aamuyöstä lähti vauhdikkaammin käyntiin saatuani epiduraalin. Vasta sitten osasin ehkä oikeasti relata. Minuuttia vaille aamukymmenen sain ihanan pienen käärön syliini! Voi hän oli niiiiin ihana! Ja ihan samannäköinen kuin veljensä!

Meille sattui vielä mitä ihanin kätilö synnytykseen, niin lempeä ja hyväntuulinen, että se teki kokemuksesta paljon helpomman ja miellyttävämmän. Täytyypä taas kirjoitella Jorviin pitkä kiitos tästä! Myös mukana ollut lääkäriopiskelija piti meistä hyvää huolta.

Illalla tuore isoveli tuli moikkaamaan vauvaa ja äitiä sairaalaan. Ensitapaaminen meni hyvin:  Isoveli kävi antamassa vauvalle pari suukkoa ja lähti sitten huoneen kaappiin leikkimään. Kaappileikin jälkeen isoveli onnistui kuitenkin lukitsemaan itsensä pimeään vessaan ja siitä tietenkin iski kauhea paniikki, varsinkin kun valokatkaisija oli vielä sisäpuolella. Onneksi saimme murtauduttua vessaan pelastamaan hätääntyneen taaperon ja leikit jatkuivat.

Ensimmäinen viikko kotona vauvan kanssa on sujunut mukavasti ja olemme saaneet vieraita jokaiselle päivälle, joten vasta ensi viikolla meillä ehkä vasta alkaa se oikea arki.

<3:Pinja

Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.